9/23/2013

Primavera

Eilen kaikkien muiden suht isojen kahvikuppien ollessa pesussa kaivoin kaappien uumenista erään mukin. Kyseessä on Marimekon/Iittalan Primavera -sarjan muki, jonka sain viime keväänä lahjaksi. Lahja oli minulle tunnearvollisesti todella tärkeä ja siksi päätin, etten mukia lainkaan käyttäisi. Eilen tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ja otin mukin käyttöön. Onhan kaikki muutkin lahja-astiat käytössä lähes päivittäin!





Muki ei ehkä ole sitä "ominta" tyyliäni kuvastava astia, mutta niin kuin jo sanoinkin, on se tunnearvoltaan niin tärkeä, että pidän siitä todella. Meillä onkin poikaystäväni kanssa omat lemppari aamukahvimukit, joten ei lainkaan haittaa, että Primaveraa meiltä löytyy vain yksi kappale! :)

Astiajutut ovat siitä aika jänniä, ettei toisia kiinnosta lainkaan minkälaisista kipoista ja kupeista sitä ruokansa päivittäin syö ja toiset taas keräävät hitaasti ja hartaasti sitä omaa lempisarjaansa ja ovat innokkaitakin keräilijöitä. Itse kuulun aikalailla välimaastoon, pidän astioiden keräilystä, mutten mitenkään pakkomielteisesti niitä keräile. Kauniit astiat piristävät kuitenkin myös arjen keskellä ja niihin on mukava panostaa. Ehkä se on myös vähän kotoa opittu juttu, ainakin omalla kohdallani. :)

Oletteko te innokkaita astiakeräilijöitä? Löytyykö jo se oma unelmien astiasarja kaappienne kätköistä?

4 kommenttia:

  1. Primavera on kyllä kaunis sarja, minusta jotenkin etenkin aamuihin sopiva :)

    Itse kerään Teemaa mustana, hiljalleen, mutta alennukset aina hyödyntäen. En suhtaudu mitenkään intohimolla keräämiseen vaan hankin ja ostan sitä mukaan kun vastaan tulee hyvä tarjous. Mielelläni ottaisin 12 jokaista lautasta ja muutamat jokaista tarjoilukulhoa... vielä on matkaa tähän haaveeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, tuo Primavera -sarja sopii aamuihin parhaiten! :)
      Jep, täälläkin on yksi joka alennuksista yleensä astiastoaan kerryttää. Upea valinta muuten tuo Teema mustana! Itse keräilen Koko -sarjaa valkoisessa värissä, mutta tuo musta on kerrassaan ihanan erilainen valinta! Vau. :) Itse ainakin ajattelen, että hiljaa hyvä tulee, kyllä niitä kippoja ehtii keräillä rauhakseenkin. :)

      Poista
  2. Minä en ennen niin välittänyt mutta nykyään kyllä ! Aikoinaan mulle on kerätty KoKon sarjaa ruskeana ja nyt on menossa värinvaihto valkoiseen...Ruoka tulee olla kauniilla astialla ja aseteltu siihen kauniisti :) pieni pedantti mutta minkäs sille voi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, niin myöskin täälläkin! Koko sarjaa löytyy meiltä eniten sinisenä ja ruskeana, mutta valkoinen miellyttäisi ehdottomasti itseäni eniten. :) Kai se keräilyinnostus näin vanhemmiten tempaisee mukaansa kovemmin, aikaisemmin minuakaan ei paljoa astioiden keräilyt kiinnostanut!
      Ja muuten, niinhän sitä sanotaan, että kaunis ruoan asettelu on jo puoli ruokaa. :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)