Voi mikä päivä eilen olikaan! Eilen oli siis syntymäpäiväni ja vietimme sitä rennosti liikaa suunnittelematta. Heräsin aamulla poikkiksen laulamaan syntymäpäivälauluun, hänen samalla tuodessaa kukkia ja kuplajuomaa sänkyyn. Sain heräillä rauhassa, mansikoita syöden ja shampanjaa juoden, hänen sillä aikaa puuhastellessaan keittiössä syntymäpäiväbrunssia. Brunsseilun jälkeen suuntasimme kaupungille hakemaan lahjaani. Minulla on ollut jo pidemmän aikaa aikessa ostaa uusi laukku, eräänlainen palkinto itselleni monestakin syystä. Olimme jo perjantaina käyneet sitä katsomassa ja varaamassa laukku lauantaiksi, sillä halusin noutaa sen syntymäpäivänäni. Poikaystävä muisti minua lahjakortilla, eli osallistumalla laukun ostoon, mikä olikin ollut toiveeni. Joten mieluisa lahja kaikenkaikkiaan!
Ja mikä tuosta paketista paljastuu?
Artsy MM tietenkin! Olin päätynyt kyseiseen laukkuun jo hetki sitten, sen suhteellisen suuren koon takia. Halusin "monitoimilaukun", joka kulkisi hyvin käsimatkatavaroita kantaessa, ehkäpä koululaukkuna sekä sellaisena laukkuna kun haluaa kantaa puoli omaisuutta matkassa. Tämä laukku täytti jokaisen kriteerin! Ja voi vitsit, olen kyllä niin tyytyväinen ja iloinen uudesta laukustani. :)
Kaupungilla kiertelyn ja ostoksien jälkeen palailimme kotiin valmistelemaan juhlia. Leivoin hieman lisää macaronseja sekä koristelin kakun. Vieraita tippui hieman miten sattui kun emme olleet antaneet mitään tarkkaan aikaa, vaan halusimme vain, että jokainen tulee kun pääsee. Eikä meitä juhlioita ollut kuin muutama ja hyvä niin. Hauskaa oli ja varsinkin miehet innostuivat eittämään "huippuhyviä" tanssiesityksiä. ;) No meillä tytöillä olikin sitten naurussa pidättelemistä kun katselimme parempien puoliskojen touhuja. Se me ainakin päätettiin, että ennen häitä on mentävä tanssikurssille! Joukossa oli nimittäin eräs toinen tuleva morsian. :)
Nyt keräilen voimia aamupalaa sängyssä syöden ja blogeja lukien, sillä hieman siivoamista kyllä on! Keittiö on ainakin aivan kamalassa kunnossa, parvekkeesta nyt puhumattakaan. Mutta mukavien juhlien jälkeen on kiva siivota. :)