10/31/2013

Päivän asua sinisen sävyissä



Sinistä kauluspaitaa ja revittyjä tummansinisä farkkuja kera ruskeiden asusteiden. Siinäpä oli eilisen päivän kouluasuni. Olen jo aika monta kertaa tainnut mainita, kuinka tykästynyt olen noihin Massimo Dutin nahkanilkkureihini! Ne ovat niin hyvät jalassa ja nilkkurit tuntuvat sopivan asun kuin asun kanssa. Jalat eivät väsy vaikka päivä olisikin pitkä! Kerrassaan loistava ostos. :)

Aika tukka putkella olen viime päivinä kulkenut pitkin poikin, johtuen suurimmaksi osaksi tenttilukemisista ja aika pitkistä työpäivistä. Välillä tuo koulun ja työn yhdistäminen tuntuu kertakaikkisen ylitsepääsemättömän haasteelliselta ja ennen kaikkea uuvuttavalta. Mutta toisaalta, monet työpäivät (käytännössä siis illat) tuovat kaivattua lisäpiristystä tavalliseen opiskelijan arkeen. Aamupäivät kun istun luennoilla kuuntelemessa ja oppimassa uusia asioita on iltapäivisin varsin ihanaa päästä töiden pariin ja liikkeelle. Voi olla, että tällä pimeydellä on tietenkin oma tekijänsä tähän tämän hetkiseen väsymyksen tasoon. ;) Toki suuri syy on myös se, että illat ovat venyneet luvattoman pitkiksi myös tenttiin lukemisen takia, mutta onneksi ensimmäinen tentti on nyt vihdoin ohi ja seuraava vasta maanantaina, joten pieni hengähdystauko on nyt todellakin paikallaan. :) Täällä osoitteessa kaikki on siis oikein mallikkaasti, kiireisestä elämästä huolimatta! 

Hassua muuten, että jälleen on kuukausi vierähtänyt ja huomenna on jo marraskuu! Joulu sen kuin vain lähenee, aikas ihanaa. <3 




10/23/2013

Tämän hetkinen sisustushaavelista

kuvat lainattu

Sisustuskärpänen on purrut syksyn tulle oikein kovaa ja aika paljon on tullut mietittyä kotiin uusia hankintoja. Kotimme on vuoden asumisen jälkeen aika valmis, mutta muutama asia on jäänyt hieman puolitiehen. Opiskelijana kaikkia haaveita ja tarpeita ei ihan samantien kotiuteta, siksi muutamia asioita olemme rauhassa miettineet ja pikkuhiljaa niitä hankkineet. Esimerkiksi työpöytä on ollut ostoslistalla jo aika kauan, mutta en ole enää niinkään varma pitäisikö sitä ollenkaan hankkia. En ehkä haluaisi sitä sijoittaa olohuoneeseen ja ylimääräistä työhuonetta on vaikea taikoa tyhjästä. Hmm. pitää hieman miettiä vielä.

Hankintalistaltani löytyy uusi matto makuuhuoneeseen ja Kodin 1:n Anno-sarjan matoista voisi sopivan löytää. Lähinnä olen miettinyt jotain mustavalkoista yksilöä. Anno-sarjan koristetyynynpäälliset ovat myöskin kauniita ja erityisesti iskin silmäni pellaivaisiin versioihin. Hayn About A Chair -tuoli miellyttää edelleen ja hankkisin sen varmaankin valkoisena, vaikka tuo kuvassakin näkyvä harmaa on hyvin kaunis. (Tuoli löytyy tällä hetkellä joululahjalistaltani.) Hayn DLM -pöytä toimisi loistavana yöpöytänä tai tarvittaessa mukautuisi moneen muuhunkin tilaan ja tarpeeseen. Harmi vain, ette poikaystäväni ole oikein lämmennyt kyseiselle pöydälle. Suostuttelu jatkukoon. ;)

Lisäksi makuuhuoneestamme puuttuu kokonaan verhot, joten verhotanko ja verhot ovat erittäin tarpeelliset ja näin ollen ovat varmasti hankintalistan kärkipäässä. Lisäksi olohuoneen seinät ovat aika tyhjät ja erääseen päätyseinään olen jo pidemmän aikaa miettinyt erilaisia tauluvaihtoehtoja. Sopivaa ei vain ole vielä löytynyt.
Tuoksukynttilöitä kaipailen myöskin lisää, niitä kun ei voi koskaan olla liikaa. :)

10/22/2013

Tänään

Vapaapäivä, ilman mitään ihmeempiä suunnitelmia. Kuulostaa harvinaiselta herkulta, ainakin minulle. :) Tänään niin kuitenkin oli ja otin tekemättömyydestä kaikein irti. Aamulla heräilin kymmenen jälkeen suoraan aamupalapöytään. Se olikin aika ihanaa, kiitos vaan aamupalantekijälle. <3

Aamuaskareiden jälkeen touhuilin niin pyykkäyksen kuin muiden kotijuttujen parissa. Puhtaan pyykin tuoksu on niitä arjen ihania asioita, ainakin minulle. :) 
Kuitenkin puolenpäivän kieppeillä liimauduin hetkeksi aikaa tuoliin ja aloitin tenttiin lukemiset. Ensi viikolla on nimittäin tentti ja se aiheuttaa minulle aikamoista stressiä, joten valmistautuminen on aloitettava jo hyvissä ajoin.


Kahden jälkeen poikaystävän suunnatessa töihin päässäni surisi sen verran, että oli lähdettävä hieman ulkoilemaan. Minulle on muodostunut lenkkeilystä eräänlainen stressinlievityskeino ja aina stressin hiipiessä on minun suunnattava raikkaaseen ulkoilmaan päästelemään höyryjä ja kuuntelemaan musiikkia aivan liian lujaa.





Rannassa oli niin kaunista. Ja erittäin kylmä! Uskomatonta, että kesä on todellakin jo ohi, se meni yhdessä hujauksessa. Luonto selvästi valmistautuu jo talven tuloon. Niin haikeaa, mutta toisaalta niin kaunista.

Tunnin lenkin jälkeen kipaisin kaupan kautta ja leivoin pellillisen pannaria. Ajattelin yllättää illalla töistä tulevan poikaystävän pannukakulla ja tietty sitä ennen oli maistettava itse, ettei pannari vain ollut epäonnistunut. ;) Ja onneksi pannari onnistui ja kahviherkku oli oikein maukas!





Kahvihetkeni jälkeen jumituin koneelle katsomaan katsomosta muutaman seuraamani sarjan jaksot, jotka olin aikaisemmin missannut töiden takia. Samalla sai kynnet pinnalleen syksyisen tummat lakat. Rakastan tuota Diorin lakkaa, näyttää jossain valossa lähes mustalta, muttei sitä ole. Sopii täydellisesti syksyyn ja talveen dramaattisuutensa ansiosta. Ja joku ehkä voisi jopa sanoa, ettei ole ihan minun tyyliseni/väriseni, sillä usein näin tummia kynsiä ei minulla nähdä.


Illan treenikamat oli jo valmiiksi pakattuna ja odottivat treeniin lähtijää eteisessä. Puhelin piippasi muutamaa tuntia ennen kuin olisi pitänyt lähteä treenipaikalle. Viestissä luki, että illan harjoitukset on peruttu teknisten vikojen takia. Voi vitsit miten harmitti! Olin nimittäin odottanut treenejä jo monta päivää. Vaikka en aktiivisesti enää lajia harrasta, käyn kerran viikossa pitämässä taitoja yllä. On ihana päästä tekemään sitä mitä eniten rakastan tehdä. Silloin tunnen oloni niin vapaaksi ja varmaksi. Kaikki muu unohtuu ja on vain se hetki. Mutta ei auta muuta kuin toivoa, että ensi viikolla harjoitus päästään pitämään!

Lohdutukseksi menin haukkaamaan happea ja kävin samalla kaupassa. Ostin itselleni neilikkakimpun piristykseksi. Vaaleanpunaiset neilikat saivat hymyn huulilleni kun niitä maljakkoon asettelin.


Kotona sytyttelin kynttilöitä ja käperryin sohvalle jälleen nauttimaan tekemättömyydestä. Ihania ovat vapaapäivät ja vapaaillat. Kynttilän loisteessa viltin alla on mukava seurata lempparisarjoja ja syödä itsetehtyä pannaria murun kainalossa. <3

10/20/2013

Lämpöä

Kylmän ilman ja kolean viiman iskiessä pelastuksenani toimii uusi takkini. Näillä ilmoilla takki toimii loistavasti rennon asun kaverina tai sporttausmerkeissä. Ostin tällä viikolla itselleni kevytuntuvatakin, sillä sellaiselle oli ehdottomasti tarvetta. Halusin sellaisen, joka olisi tarpeeksi rento töissä käytettäväksi, mutta tarvittaessa menisi myös hieman rennomman arkiasunkin kanssa. Löysin Peak Performancelta juuri sopivan yksilön. Väriksi valikoitui sininen, sillä mustia takkeja minulta löytyy jo ihan liiaksi. Takissa on pinkit yksityiskohdat, joita aluksi hieman vierastin, mutta lopulta poikaystävän suostuttelun jälkeen aloin niihinkin jo ihan lämmetä. Miksi kaiken pitäisi aina olla yksiväristä? Ajatus taitaa olla vain oman pääni sisällä oleva juttu.

Perjantaina yhdistin sen todella perusasun kanssa kumppareilla höystettynä kun kävin pikaisilla asioilla. :)





Viikonloppuna takki oli loistava lämmike mökkireissullamme, sillä Keski-Suomessa mentiin jo pakkasen puolella!

10/18/2013

Suuntana mökki


Miten ihana tunne! Sain vihdoin raporttini valmiiksi (jota väänsin monta päivää) ja painoin juuri lähetys -nappia, joten tehtävä on viimeinkin suoritettu. :) Se ei ollut ollenkaan mikään itsestäänselvyys, sillä kyseinen tehtävä aiheutti monta kertaa stressiä ja harmaita hiuksia.
Lisäksi iloinen mieli johtuu siitä, että vihdoin on kauan odotettu viikonloppu ja juuri nyt otamme suunnaksi meidän mökin. Lähdemme viettämään rentoa viikonloppua kaveripariskuntien kera. Monta kertaa on ollut tarkoitus lähteä, mutta monen eri ihmisen aikataulut huomioon ottaen yhteinen viikonloppu on viivästynyt. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen todellakin ansainnut hieman tavallisesta poikkeavan ja rennon viikonlopun, sillä viimeaikaiset kiireet ovat verottaneet jaksamistani.

Lisäksi rehellisesti sanottuna, olen ollut viime päivinä hieman alavireinen. Luin erästä tuttuni blogia ja se sai minut todella surulliseksi ja mietteliääksi. Miksi niin kamalia asioita käy niin ihanille ihmisille ja viattomille lapsille? Lisäksi selvästi käsittelen vielä omaa elämänmuutostani, joka aina silloin tällöin saa mieleni maahan. Vaikka oma nykyinen arki on oikein mieluisaa, en voi kieltää sitä, että joskus tietynlainen haikeus ja ikävä iskee minuun ja kovaa. Varsinkin näin kilpailukauden aloituksen kynnyksellä. On outoa, ettei ole perhosia vatsassa tulevien kilpailujen takia tai armottoman kovaa treeniä. Mutta ehkä se vain ottaa oman aikansa tottua aivan uudenlaiseen arkeen. 

Nyt kuitenkin suuntaan katseeni kohti leppoisaa mökkiviikonloppua. Tiedossa on hyvää ruokaa, ulkoilua, saunaa, viiniä ja tietysti niitä ystäviä. <3 Ja erityisesti hyvää mieltä!

Silkkiä hiuksille

Moroccanoil -todellista silkkiä hiuksille! 
Miten se onkin usein niin, että tulen hieman perässä aina kaikissa uusimmissa jutuissa. :D Jo vaikka kuinka kauan hehkutetut Moroccanoil -hoitoöljyt ovat menneet minulta jostain syystä täysin ohi. Monta kertaa olen niistä lukenut tai moni on niitä ihan suositellutkin, mutten ole koskaan saanut aikaiseksi niitä kokeilla, paitsi nyt. Viime viikonloppuna olin I love me -messuilla ja sain kassin jossa oli kaksi pientä näytettä juurikin tuota hehkutettua öljyä. Niinpä heti mielenkiinnolla kokeilin ja rakastuin samantien. Ääh, miksen ole aikaisemmin tajunnut ostaa tai edes kokeilla kyseistä tuotetta? Juuri se mitä todella vallattomat ja karheat hiukseni ovat kaivanneet. Todellinen hiusteni pelastus, kuin levittäisi silkkiä hiuksille. :)



Onneksi messuilla tuli oltua koko viikonloppu, joten pieniä näytepurkkeja löytyy minulta nyt, noh aika monta kappaletta. ;)

Oletko jo kokeillut Moroccanoilia? Suosittelen mikäli et vielä ole!

10/17/2013

Raikas välipala

 Eilen lenkin jälkeen ennen töihin menoa tein pikaisesti välipalaa. Turvauduin jälleen herkulliseen smoothieen, sillä siitä saa helposti todella ravitsevan ja kunnon vitamiinipommi ei tee yhtään pahaa tässä flunssakauden aikana. Niinpä heittelin sekoittimeen niin kaurajogurttia, kaurahiutaleita, tilkan maitoa sekä mehua ja kasapäin marjoja. Sekaan lensi kesällä poimittujen mustikoiden lisäksi myös vadelmaa ja puolukkaa. Vaikka itse sanonkin, tuli smoothiesta todella hyvän makuinen, luulen että puolukan kirpeydellä oli oma asiansa. 

Smoothie sai lisukkeeksi satsuman ja kasan viinirypäleitä. Lenkin jälkeen harvemmin tekee mieli syödä mitään kovinkaan raskasta, joten smoothie on mielestäni loistovalinta juuri lenkin jälkeen nautittavaksi. Tulee mukavan kevyt olo! Kyllähän tämä setti menisi oikein hyvin vaikka aamupalanakin, mutta ainakin tänä aamuna puuro vei voiton. :) 






10/16/2013

Keskiviikkointoilua




Siivousintoiluni jatkuu. Vapaat aamut saavat pääni sekaisin ja olen aina todella tarmokas. Välillä tietenkin tulee niitä jumitusaamujakin, jolloin kahvia menee kolme kuppia ja blogien ja muiden sivujen selailuun menee helposti parikin tuntia. Niin saa välillä ollakin ja se tekee ainakin itselleni hyvää. Toimii terapiana ja omana aikana. Usein kuitenkin koen olevani aktiivisin juuri aamusta ja aamupäivästä. Siivoilen, järjestelen paikkoja ja touhuan kaikenlaista mitä nyt kotona nainen voi tehdä. Kaikkea todella tärkeää siis. ;)

Tänään ja eilen olen puunannut paikkoja ja pessyt pyykkiä. On ihanaa kun koti on siisti eikä pyykkikori pursua pesemättömiä vaatteita. <3 Ostin hullareilta vain muutaman jutun ja yksi niistä oli tuo Maison Bellen pesuaine kylpyhuonetta varten. Miten ihana tuoksu! Ja oi miksi vasta nyt kotiutin tuon hurmaavan aineen. Niin monet kerrat olen siitä lukenut ja moni on sitä suositellut, enkä ihmettele. Niin paljon kivempi siivota hyvillä ja raikkaan tuoksuisilla aineilla! Suosittelen kokeilemaan mikäli et ole sitä vielä tehnyt. :) Nyt keskiviikkopäiväni jatkuu lenkillä sekä illalla olisi tarkoitus suunnata vielä töihin. Ihanaa kun viikko on jo puolessavälissä. 

Upeaa syksyistä keskiviikkoa!

10/15/2013

Kevyempi viikko

Vihdoin on tiedossa hieman kevyempi viikko, ainakin kouluhommien osalta. Viikonloppuni meni kokonaan töiden parissa ja eilinen sekä tämä päivä onkin mennyt koulutehtäviä tehdessä ja rankasta viikonlopusta palautuessa, mutta se ei ole haitannut. Iso helpottava asia on se, ettei koululle tarvitse raahautua tällä viikolla kuin kahtenä päivänä, torstainakin vain palauttamassa eräs tehtävä, joten mieli on suhteellisen kevyt. Onkin ollut oikein ihanaa viettää vihdoin aikaa ihan vain kotona, juurikin niitä koulutöitä tehden ja välillä paikkoja kuntoon laittaen.

Kiireessä on se huono puoli, että väkisinkin aika ei riitä kaikkeen, joten esimerkiksi kotimme on ollut paikoittain järjettömän sekasorron vallassa. Se on tällaiselle perfektionistille ja siivoushullulle aika kova paikka, mutta väkisinkin tilanteen tullen jostain on höllättävä. Nyt olen ottanut ajasta kaiken irti ja siivonnut kotimme oikein perusteellisesti! :) Myös blogi on saanut osakseen tästä kiireestä, enkä ole ehtinyt oikein kauheasti mitään kirjoitella. Tämä kun on minulle oikein ihanaa ajanvietettä ja vastapainoa arjelle.

Aikaa tässä parin päivän aikana on onneksi jäänyt myös pienille kahvihetkille. Kahvia hörppiessä ja herkullisia kaurakeksejä syödessä on ollut mukava haaveilla niin lomamatkasta kuin uusista sisustushankinnoista. Tekisi niin mieli ostaa vaikka mitä tänne meidän kotiin! Onneksi jouluun ei ole enää niin pitkä aika. ;) Ainakin yksi tuoli olisi haavelistalla ja taitaa sieltä jotain muutakin löytyä. Voisin niitä jakaa myös tännekin?






Nyt palailen raporttini pariin, mutta kuullaan taas pian! Mukavaa tiistaita sinne. :)

10/07/2013

Maanantain mietteitä


Kivaa maanantaita ja iloista uutta viikkoa!
Oma viikkoni alkoi järjettömällä hammaskivulla, sillä viisaudenhammas ilmoitteli ikävästi olemassa olostaan tuossa viikonlopun aikana. Juhlatunnelmissa yritin vain kovasti unohtaa koko kivun, mutta tänään sitä en vain mitenkään voinut jättää taka-alalle. Niinpä sain ajan hammaslääkäriin ja homma oli selvä, siellä oli akuutti tulehdus. Inhoan hammaslääkäriä, oikeastaan kärsin pienoisesta hammaslääkäripelosta, joten toimenpide oli aivan kamala. Nyt naama puoliksi tunnottomana onkin sitten mennyt alkuilta. Kivusta ja naaman turvotukesta johtuen, jäin tänään kotiin töiden sijaan ja hyvä niin. Niinpä olen kovasti yrittänyt hyödyntää tuon ajan minkäs muunkaan kuin koulujuttujen parissa. Yksi kamala tehtävä kummittelee kovasti ja deadline sen kuin lähenee, ei muuta kuin tekstin kimppuun vain. Läppäri sylissä ja sohvalla makoillen on mukava työskennellä. :)

Vaikka päivä on ollut aika ikävä, on ihanaa herätä päiväunilta tuoreen sämpylän tuoksuun. Ihana poikaystäväni on innokas sämpylän leipoja ja tänään saamme jälleen nauttia hänen tekemistään herkku sämpylöistä. Kunhan vain turvotus laskisi ja pääsisin syömään. :D 
En myöskään voi olla ihastelematta tämän hetkistä luontoa, sillä se on yksinkertaisesti upea! Jotenkin aikaisemmin minulta on mennyt syksyt täysin ohitse, sillä treeni ja kaikki muut jutut ovat vieneet kaiken huomioni. Tänä vuonna olen jotenkin haukkonut henkeäni monet kerrat katsellessa kaunista syysluontoa. Ihania värejä ja upeita syksyisiä ilmoja. <3 Ei voi muuta kuin hymyillä! Vaikka sitten naama puoliksi turvonneena. ;)



10/06/2013

Juhlakuvia

 Tässä vielä muutamia kuvia meidän eilisistä rippijuhlista. Juhlat järjestettiin vanhempieni luona ja vieraita oli reilu 30 henkeä. Kaikki meni oikein mukavasti ja juhlat onnistuivat lopulta tosi hyvin, aamun stressailuista huolimatta. ;)


Siisti koti, kaikki on valmista juhlia varten.


Allerkirjoittaneen juhla-asu, joka vilahtikin edellisessä postauksessa. Päädyin lopulta aika värikkääseen mekkoon, ihastuin tuohon kuosiin ihan täysin. Löysin kyseisen mekon päivää ennen kun kävin kaupungilla ostamassa lahjan siskolleni. Paisley -kuvioinen mekko löytyi Mangosta.


Pientä hienosäätöä ennen kirkkoon lähtemistä.


Rippikoululaisten ensimmäinen ehtoollinen.


Perheen naisten kengät. :)





Ruoka oli niin hyvää. :) Hieman tapashenkistä ruokaa oli tarjolla kunnon lämpimän ruoan lisäksi.











Jälkiruoka herkkuja! 

Sellaisia kuvia ehdin ottamaan juhlintojen tiimellyksessä. Eilen illalla olin kyllä niin poikki, että uni tuli ihan hetkessä. Aamulla oli tarkoitus nukkua hieman pidempään, mutta puhelin soikin seitsemän jälkeen kun töistä soitettiin minua apuun. Mielelläni autan, joten pomppasin äkkiä ylös ja huristelin kohti työpaikkaa. Aamupäivä menikin sitten työjuttujen parissa, mutta kiva vaan! :)

Tänään juhlinnat muuten jatkuu, sillä kohta suuntaan eräisiin babyshowereihin. Ilta taitaakin mennä aika pitkälti niiden parissa.

Ihanaa sunnuntai-iltapäivää myös teille! :)

10/05/2013

Lauantain juhlapäivä

Ihanaa lauantai-iltaa! Tänään on juhlittu ihania rippijuhlia, sillä pikkuinen siskomme pääsi tänään ripille.  Päivä oli tunteita täynnä, uskomatonta miten aika meneekin niin nopeasti. Juhlien valmisteluihin onkin kulunut niin eilinen kuin sitäkin edellinen ilta, mutta oli se sen arvoista. Itse vastasin koko juhlien jälkiruokapuolesta ja voin sanoa, että hetkeen ei kyllä tee mieli leipoa yhtään mitään. ;) 

Näytille vielä pieni vilaus päivän juhla-asustani ja muutama kuva myös juhlistakin. Ajattelin tehdä pientä koostetta juhlista kunhan vain ehdin käymään kaikki kuvat kunnolla läpi. :)






Päivän sankari <3

Nyt onkin oikein hyvä hetki kellahtaa sohvalle maha pullollaan kaikenlaisia herkkuja ja katselemaan dancing on icea. :)