7/14/2013

Sunnuntaihetkiä



Tämä sunnuntai on ollut yksi parhaimpia kesäpäiviä, mitä muistan! Aamu aloitettiin maittavalla piknikillä talomme takapihalla, jonne tein ison pinon mustikkapannukakkuja. Ne onnistuivat todella hyvin ja oli mitä maukkaimpia vaahterasiirapin kera! Syötyämme itsemme maittavia piknik -herkkujamme ihan ähkyyn, hyppäsimme pyörien selkään ja suuntasimme kohti Seurasaarta. En muista olenko käynyt siellä koskaan, vai onko viime kerrasta vain vierähtänyt niin monta vuotta, etten muista lainkaan käyneeni siellä, mutta nautimme olostamme saaressa todella paljon. Serkkuni vietti sunnuntaipäivää kansamme ja olikin jälleen ihanaa viettää kunnon laatuaikaa yhdessä. Kävelimme ympäri Seurasaarta, lekottelimme kallioilla auringon porottaessa ja laineiden liplattaessa. Kuvia tuli räpsittyä päivän aikana niin paljon, että saattekin tyytyä tällä kertaa pannukakuista otettuihin kuviin, ennen kuin ehdin käymään muut kuvat läpi.

Viikonloppu oli muutenkin täynnä ihania hetkiä ja kunnon herkuttelua, tällaisia kesäviikonloppujen kuuluukin olla! Tästä on ihanaa aloittaa lomaviikko. :) 
Toivottavasti teidänkin viikonloppunne on ollut mitä parhain ja olette nauttineet näistä ihanista ilmoista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit! :)