6/06/2013

Pieni sisustuslöytö ja vähän muutakin

Tein tänään kivan pienen sisustuslöydön! Kivan pikku kipposen/kupposen löysin Hyvinkäältä eräästä sisutuspuodista nimeltä Wanilla Rose. Olimme Hyvinkäällä ihan muista syistä ja aikaa oli hieman kiertelyyn. Ihan sattumalta kävelimme tämän ihanan liikkeen ohi. Sieltä nappasin mukaani Bloomingvillen kipposen. Teksti muistuttaa nauttimaan niistä pienistä hetkistä -tykkään siitä kovasti! Muutaman päivän takaisella kävelyllä keräsin pari sireeniä ja nappasinkin tuohin pikkuiseen maljakkooni koristamaan niistä yhden. Wanilla Rose oli täynnä ihania sisustustuotteita ja olisinkin voinut vallan hyvin kotiuttaa sieltä monta muutakin juttua. Tälle kertaa tyydyin tähän pieneen maljakkoon/kupposeen sekä muutamaan pöytätablettiin.



Tänään olemme viettäneet iltaa vanhempieni luona, yleensä pyrimme ainakin kerran viikossa siellä käymään. Upea helteinen iltapäivä oli kiva viettää meren rannalla ja omalla takapihalla oleillen. Lisäksi grillikausi tuli vihdoinkin kunnolla korkattua ja syötyä ulkosalla hämärtyvässä illassa. Viimeksi jouduimme nimittäin siirtymään sisätiloihin todella viileän ilman takia, sillä heti auringon laskettua ilta viileni todella koleaksi. Onneksi tänään ei ollut sitä ongelmaa. :)

Tulin jo hyvissä ajoin ja ehdin pitkään nauttia aurinkoisesta säästä kirsikkapuun alla kylmää valkkaria juoden ja uusinta MeNaisia lukien.









Jälkkäriksi herkuttelimme raparperi-mansikkapiirakalla! Mansikka ja raparperi sopivat niin hyvin yhteen. Ihan joka kesäinen lempparini! <3 Sain mukaani pari raparperia ja ajattelinkin tehdä niistä tässä joku päivä paistosta, mansikoiden kera tietty.

Kuumalla helteellä ja lämpimillä ilmoilla tykkään käyttää mekkoja. Ne ovat yleensä ilmavia eikä liimaudu niin helposti ihoon kiinni. Talvisin tulee mekkoja käytettyä paljon harvemmin, silloin suosin eniten housuja. Kesäisin mekkovarastot ovat sitten todella kovassa käytössä. Tänään päälleni valikoitui kukkamekko, jonka hankin Nizzasta muutama vuosi sitten.

Sellainen torstai tällä kertaa! Edessä olisi sitten taas viikonloppu, toivottavasti saamme nauttia yhtä hyvistä ilmoista mitä viime päivinä on ollut. Viikonloppuni alkaakin herkullisesti ystävän kanssa aamupalaa syöden ja kuulumisia vaihtaen! :)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. :) Kulho on kyllä kiva, ilahduttaa kovasti. :) Kesä on niin ihanaa aikaa, pitää napata mahdollisimman paljon kuvia niin voi sitten sykkinä syksyisinä hetkinä niitä katsella ja ihastella.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! Kiva kun sinäkin sait nauttia hetkisen Suomen kesästä. :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)