3/22/2013

101 asiaa

 Piuh, se olisi taas perjantai! Päivät ne vaan vierii supervauhtia eteenpäin. Vastahan oli viikonloppu? En kyllä harmittele viikonlopun saapumista, viikot kun ovat suhteellisen työntäyteisiä. ;) Minulla on ollut mielessä koko viikon 101 asiaa, olen säntäillyt sinne tänne ja yrittänyt ehtiä tehdä kaikenlaista. Lähestyvä matka kun jo häämöttää ja sitä ennen pitää olla moni asia hoidettuna. Reissussa olen melkein kaksi ja puoli viikkoa! :) 





Vaikka takana on jälleen aika rankka viikko, olen ehtinyt arjen lomassa nauttimaan ihanasta auringosta! Se on antanut energiaa ja potkua päiviini. Aamullakaan ei ole tuntunut ihan niin pahalta herätä kun on ollut niin ihanan valoisaa. 
Kylmät ilmat ovat sen kuin jatkuneet, buu niille! Korkkasin silti tennarikauden ja fiilistelin converseja! Kivaa vaihtelua uggeille ja saappaille. Muuten aikas peruskamoissa olen mennyt. Farkkua, lämmintä neuletta, paitapuseroa. Sellaista helppoa ja simppeliä, vaihteeksi. ;) Olisi niin mukava vaihtaa jo kevätkamoihin. Heittää kaikki paksut neuleet ja takit kaapin perälle ja pukeutua keveästi! Ehkäpä pian tulee sekin aika?

Tällä viikolla ehdin kampaajankin käsiteltäväksi ja nyt on taas hiukset kunnossa! Ilme on tosi raikas ja vaalea, siitä minä pidän. Laitettiin tyviväri ja muutamat raidat, niin kuin melkein joka kerta. Vähän houkuttaisi ensi kerralla leikata sellainen suht lyhyt kesätukka. Saas nähdä uskallanko!

4 kommenttia:

  1. Tuo huivi aiheuttaa täällä kyllä huokailuja! :) Kyllähän sielä kadut on jo sulat, kokeilin itsekin keväisempi nilkkureita, niistä seuraava vaihe olisi avokkaat, joten niitä odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, itsekin tykkään siitä vaikka melkein koko talven olen siinä kulkenut. :)
      Kyllä vain! Monesta kohtaa kadut ovat jo ihan kuivat, joten eiköhän me kohta päästä jo arvokkaissa kulkemaan. :)

      Poista
  2. Minäkin oon pari kertaa käyttänyt jo adduja ja eilen kauppareissulle korkkasin valkoiset nahkaiset conssuni. Ah, sitä kävelyn keveyttä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Askel keveni moninkertaisesti. :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)