1/24/2013

11 kysymystä

Sain jo jokin aika sitten Elle-Marielta ja Millamilta 11 kysymyksen haasteen. Nyt vihdoin sain ne toteutettua! :)

Ja haasteen säännöt:
-kerro 11 asiaa itsestäsi
-vastaa haastajan 11 kysymykseen
-keksi uudet 11 kysymystä
-haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
-kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät 


Tässä tulisi ensin 11 satunnaista asiaa minusta:

1.En voisi elää ilman salmiakkia. Voin syödä sitä vaikka millä mitalla, koskaan kyllästymättä.
2.Vanhempani ovat "Italiahulluja". Olen käynyt Italiassa lukemattomia kertoja ja meillä on siellä kaksi pientä asuntoa. Isäni asuu puoliksi Italiassa.
3.Pelkään lentämistä. Olen siis lentopelkoinen. Välillä saan koneessa järjettömiä "kohtauksia". Onneksi en usein matkusta yksin.
4.Olen perfektionisti, epäonnistumiset ottavat todella paljon päähän.
5.Olen myös todella peruspositiivinen ihminen. Olenkin saanut monesti siitä kiitosta, niin hymytyttöpatsasta kuin joukkueen kiertopalkintoakin.
6.Haluaisin olla hieman pidempi. Olen 163cm pitkä ja toivoisin olevani ainakin 165cm.
7.Olen todella tarkka mihin rahani käytän. Vosin jollakin tapaa sanoa, että olen joissakin asioissa todella pihi ja mietin aina hyvin tarkkaan tarvitsenko hankkimaani asiaa.
8.Olen koukussa energiajuomiin. Välillä pääsin paheestani irti, mutta nyt se on salaa taas hiipinyt takaisin. :D
9.Olen ollut vaihto-oppilaana Amerikassa
10.Pidän maalaamisesta. Harmi vain, ettei siihen oiken koskaan ole aikaa.
11.Olen keskimmäinen lapsi. Minulla on isoveli ja melkein 10 vuotta nuorempi pikkusisko



Elle-Marien kysymykset:

1. Paras päivä viikossa?
Lauantai. Silloin minulla on ainoa ilta oikeasti vapaa, ei töitä eikä treenejä.

2. Salainen paheesi?
Irtokarkit ja kahvi

3. Onko sinulla eläimiä? Jos ei, niin haluaisitko?
Itselläni ei ole omaa eläintä, vanhemmillani on ihana kääpiömäyräkoira. Itse olen miettinyt myöskin koiraa, mutta en voi hankkia sitä tässä elämäntilanteessa. Ehkä myöhemmin. :)


4. Mitä (materialistista) tavaraa ilman et tulisi toimeen?
Älypuhelinta! Ilman sitä en kyllä pärjäisi.


5. Paras kaupunki maailmassa?
Niitä on muutama, mutta rakastan New Yorkia, Bostonia ja Pariisia. Firenze on myös ihana.

6. Jos saisit ilmaiseksi valita, niin mikä olisi seuraava laukkusi?
Jokin Chanelin laukku. Diorin kelpaisi myös.


7. Paras tapa viettää perjantai-iltaa?
Ystävien kanssa tai poikaystävän kanssa hyvin syöden, hieman viiniä juoden ja nauttien siitä hetkestä ja kiireettömyydestä.


8. Inhottavin kuukausi vuodessa?
Ehkäpä marraskuu, mutta on tammikuukin aika ikävä. Kylmyys ottaa jo aika koville. Kevättä jo kovasti odottelen!

9. Mitä lehtiä luet säännöllisesti?
Itseasiassa en yhtikäs mitään!


10. Mikä on suosikkisi tv-sarjoista?
Greyn Anatomia, Sinkkis, Gossip Girl ja Frendit.


11. Minne haluaisit tällä hetkellä matkustaa?

Jonnekin todella lämpimään, jossa olisi turkoosia vettä ja valkoista hiekkaa. Ruotsi ei täytä näitä kriteereitä, mutta sinne matkaan silti huomenna! ;)

Tässä tulisi vielä Millamin kysymykset:


1. Mikä on kivointa blogin pitämisessä?
Valokuvien jakaminen ja vuorovaikutus muiden bloggaajien kanssa.

2. Mitä tavoitteita sinulla on vuodelle 2013?
Aloittaa ehkäpä opiskelu uudelleen pienen tauon jälkeen.

3. Paras ravintola?
Hmm. Enpäs osaa nimetä tiettyä, mutta parhaan pihvini olen syönyt eräässä Toscanalaisessa ravintolassa. Ravintola on kantapaikkamme Italiassa.

4. Laskiaispulla vai Runebergin torttu?
Laskiaispulla ehdottomasti.

5. Kumpi tulee leivälle ensin, kinkku vai juusto?
juusto.

6. Jos olisit hedelmä, mikä hedelmä olisit? Miksi?
Mango. Se on lemppari hedelmäni.

7. Jos saisit matkustaa ihan mihin tahansa maahan, minne matkustaisit?
Jonnekin lämpimään.

8. Tapa, josta haluaisit päästä eroon?
Järjetön kahvinjuonti.

9. Mikä arkinen asia saa sinut onnelliseksi?
Poikaystäväni tekemä iltapala.

10. Mikä sinusta tulee "isona" ?
Niin, sitä olen pohtinut tässä jo jonkin aikaa, mutta selvyyttä ei vielä ole löytynyt. Toivottavasti ainakin onnellinen.

11. Parasta elämässäsi juuri nyt?
Perhe ja poikaystävä. Rakas harrastukseni on myös parasta. Siitä saan voimaa ja energiaa arkeeni.


Huh, siinäpä ne oli! Ehkäpä saitte tietää minusta vähän lisää. :) Tämä haaste on kiertänyt jo todella monissa blogeissa, joten en nyt jaa sitä lainkaan eteenpäin. Kiitos kuitenkin vielä haasteen antajille, tätä oli mukava tehdä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit! :)