12/16/2013

Keveä olo




Tänään palautimme syksyn viimeisen koulutehtävän! Sitä väänsimme koulukaverini kanssa monta tuntia, mutta vihdoin kun saimme lähetettyä raportin eteenpäin, olo keveni monella kilolla. Mieletön olo, minä selvisi ensimmäisestä syksystä ja vielä kiitettävin arvosanoin! Voisin sanoa olevani aikas iloinen. Päivä jatkui vielä tutun osteopaatin käynnillä, jonka jälkeen fyysinen olonikin oli suorastaan euforinen. Nyt hymyilyttää ja paljon! Syksy on ollut todella opettava, haastava ja välillä jopa hieman vaikeakin. Mutta silti olen nauttinut täysin siitä mitä teen, niin töissä kuin vapaa-ajalla ja etenkin koulussa. Ilman uusia haasteita ei voi koskaan mitata omaa kyvykkyyttään. Uskon, että haastavatkin hetket ja tilanteet antavat niin paljon eväitä tulevaisuutta varten. Ne kasvattavat henkistä kanttia. Olen aika nopeasti tylsistyvää tyyppiä, joten uudet tilanteet, haasteet ja se, että joudun tekemään jonkin asian eteen kovastikin töitä, on arkeni suola. Nyt voin hyvillä mielin lähteä joulun viettoon. :)

 Silmäluomia painaa jo nyt aika paljon, joten taidan kuroa univelkoja kiinni ja painua aikaisin unten maille. Sitä ennen nautin vielä yhden joulutortun! 
Ihanaa maanantaita ja uutta viikkoa <3

4 kommenttia:

  1. Onnentoivotuksia hyvin sujuneista opinnoista!
    Ja oikein hyvää joulunodotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! :) Ja ihanaa joulunodotusta myös sinnekin.

      Poista
  2. Oikein hyvää, ja ansaittua! joulurauhaa :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! :)