11/07/2013

Laukkukuumeilua

Pieni laukkukuume on nostanut tauon jälkeen päätään. Kovasti houkuttaisi hankkia jokin uusi ihana laukku kokoelman jatkoksi. Olen huomannut, että eniten käyttöä arjen tiimellyksessä tulee isommille laukuille, joiden sisälle uppoaa niin koulukirjat kalentereineen ja penaaleineen. Inhoan sitä, jos laukun joutuu änkemään ihan liian täyteen, jolloin laukku menettää täysin muotonsa. Siksi tänä syksynä olaltani on löytynyt yhä useammin kesällä hankkimani Louis Vuittonin Artsy -laukku. Se kun vain vetää ihan uskomattoman määrän tavaraa sisäänsä!

Tuntuu, että ihania laukkuja löytyy vaikka millä mitalla ja suuren tarjonnan vuoksi onkin aina hieman tuskaista valita juuri se laukku minkä haluaa itselleen sillä hetkellä kotiuttaa. Kuulostaako yhtään tutulta ongelmalta? ;) Tällä kertaa suuntasin erään kaupungilla näkemäni laukun inspiroimana Guccin sivuille katsastamaan heidän tarjontaa. Ja voi, että! Kyllä sieltä muutama erittäin kaunis laukku löytyikin. Tällä hetkellä tarvetta olisi niin mustalle kuin konjakinruskealle arkilaukulle. Haluaisin mahdollisimman simppelin ja ajattoman nahkalaukun ja näissä nuo kriteerit täytyy paremmin kuin hyvin, vai mitäs sanotte?

kuvat lainattu gucci.com

Varsinkin tuo musta laukku on kovasti mieleeni sen selkeän muotoilun vuoksi. Klassinen, kaunis ja hyvällä tapaa vähäeleinen. Voi, kunpa pian pääsisin Italiaan ja ihastelemaan noita laukkuja Guccin liikkeeseen!

Mites siellä? Minkälaisista laukuista te tällä hetkellä haaveilette?

4 kommenttia:

  1. Mustassa laukussa kuolain ja hapsut ovat kauniit. Guccin laukkuja saa tilattua myös heidän omilta nettisivuiltaan, lähetti tuo kotiovelle muutamassa päivässä ja lähin myymälä taitaa olla Tukholmassa ja Helsingin The Collage shopistakin saa muutamaa Guccin mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tuon tilausjutun huomasin kun heidän sivuillaan katselin laukkuihanuuksia. Tykkään vain siitä, että saan itse sovittaa ja mallailla liikkeessä, jotenkin en ole yhtään nettitilaajatyyppiä. :) Mutta kiitos vinkeistä!

      Poista
  2. Voi tuo riskea ihan varasti sydämeni täällä! Upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain. ;) Itsekään en kyllä tiedä kumman ottaisin jos vain voisin. Pitää vielä miettiä ja harkita mikä olisikaan seuraava hankintani. :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)