5/14/2014

Ruusuilla tanssimista

 Pitkästä aikaa ihana kirjoitella! Olen ollut viime aikoina aika ajatuksissani, monestakin syystä. Ensimmäinen opiskeluvuosi on melkein takanapäin, mitä kaikkea uudet opinnot ovatkaan minulle opettanut! Vuosi sitten jätin myös erään ison osan ja asian elämästäni pois. Vuosi on ollut yhtä piikikäs kuin ruusun piikit, mutta samalla näyttänyt kauniita uusia puolia niin kuin ruusun nuppu auetessaan.



Jotta voi nauttia ja arvostaa, on pakko välillä käydä myös pohjalla. Siellä on kyllä tullut käytyä, useastikin. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut, ettei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssismista. Jep, tiedän ja olen usein sen saanutkin kokea. Ero on vain siinä, että antaako ruusujen piikkien pistää niin kovasti, että haavat pistelevät vielä senkin jälkeen kun ne ovat melkein hälvenneet. Annanko samojen piikkien pistää, vaikka kerran aikaisemminkin ne pistivät minua, vai opinko, että kukkaa kannattaa pidellä hieman alempaa, jotta piikit eivät pistäisi. Kevät aurinko on antanut ihan uudenlaista voimaa ja energiaa, iloisuutta. Leveän hymyn kasvoilleni. Talvi ei ole koskaan näyttänyt yhtä synkältä mitä viime talvi oli. Vai unohtuuko ne huonot hetket vuosien varrella ja oikeasti en edes muista niitä ikäviä hetkiä vuosien takaa?





Oli miten oli, synkästä talvesta ja kiireisestä sellaisesta on nyt selvitty, kunnialla loppuun saakka. Vuoden vaihteessa tein itselleni lupauksen, pidä huoli itsestäsi. Kliseisesti; olet oman onnesi seppä. Kuinka helpolta lupaus tuntuukaan? Mutta todellisuudessa omasta hyvinvoinnista lipsuu liian helposti, ainakin omasta kokemuksesta voisin sanoa. Huonoa ravintoa, liian vähän unta ja liian vähän liikuntaa, liian vähän ystävien tapaamista. Kasautuneita töitä, stressiä ja huonoa mieltä. Itsestä se on kiinni pitkältikin ja minä päätin tehdä omasta arjesta parempaa. Lähtökohtaisesti haluan tehdä vain niitä juttuja mistä tykkään ja mistä nautin. Unohtaa sen muiden miellyttämisen ja sen, mitä muut ajattelevat. Vaikka elän parisuhteessa, on hyvä välillä myös laittaa itsensä ykköseksi ja miettiä mitä itse haluaa. Oma avomieheni sai uuden työpaikan jossa viihtyy äärettömän hyvin. Ainoa haittapuoli on se, että hän on sen takia paljon kotoa pois. Mutta kun hänestä huokuu työn miellekkyys ja se, että hän siitä nauttii, niin mikäs sen parempaa? Työmatkat vain lujittavat yhteistä juttuamme, vaikka iltaisin häntä viereen kovasti kaipaankin. Mutta yritän ottaa omasta ajasta myös kaiken irti. Teen sellaista ruokaa mistä itse tykkään, juon lasin viiniä, käyn pitkässä suihkussa, jossa teen niin vartalo - kuin kasvohoitoja ja katson romattisia höpöhöpö leffoja, joita poikaystäväni ei voi sietää. Oma aika on myös kultaakin kalliimpaa ja siitä voi yrittää ottaa myös kaiken irti. Miten ihanalta tuntuu rutistaa häntä monen erossa vietetyn päivän jälkeen! Olen vuoden aikana oppinut itsestäni niin paljon uutta, etten vaihtaisi tätä mihinkään. Nyt voin sanoa, että onneksi elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Töitä pitää asioiden eteen tehdä ja jonain päivänä se kantaa vielä hedelmää. 

4/22/2014

Ilta-auringossa



Tänään nautin eilisen brunssimme leftoverseja parvekkeella ilta-auringossa. Aika täydellinen hetki. 

4/21/2014

Pääsiäiskuulumisia

Meidän pääsiäinen on ollut todella mukava. Neljä päivää lomaa, tuntui kieltämättä kyllä erittäin ansaituilta. Viimeksi olen tainnut lomailla jouluna. Pääsiäisloman aikana koti on kokenut kunnollisen kevätsiivouksen ja nyt on ikkunat ja lattiat jynssätty kiiltäviksi ja kaikki kaapitkin on nyt tiptop järjestyksessä! Muuten siivouksen oheessa ollaan syöty hyvin ja ulkoiltu, nautittu täysin siemauksin uskomattoman upeista keleistä. 

Tänään saimme kavereita meidän luoksemme brunssille ja vietimmekin aika maukkaan iltapäivän kuohuvan ja herkkujen äärellä. Leivoin meille porkkanakakku cupcakeja ja banaanipannareita. Muuten brunssimme koostui perinteisistä croisantteista, karjalanpiirakoista ja smoothiesta sekä tietysti kananmuna-pekonisetistä, tuoreita hedelmiä ja marjoja unohtamatta. Brunssin jälkeen iltapäivä menikin jo koulujuttuja tehdessä, mutta ihanan miniloman voimalla yhden esitelmän teko ei tuntunut missään ja saimme sen ennätysajassa tehtyä. Kyllä tällä määrällä hyvää mieltä jaksaa taas hetken aikaa arkijuttujakin!
















4/07/2014

Uusi lehtilaatikko






Tämä synkkä ja sateinen maanantai on ollut aika apea. Olenkin aamupäivän viettänyt järjestellen kotia kuntoon. Viikonloppuna sain vanhempieni pitämästä viinikellarista viinilaatikon. Ajattelin jo mielessäni hieman tummeman puisen väristä laatikkoa, mikä olisi tehty ennemmin laudoista ja joissa lautojen välissä olisi raot. Tiedättekö mitä tarkoitan? No, sainkin tuollaisen "arkkumallisen" vaaleaa puuta olevan kannellisen laatikon. Ei siis sellainen mitä alunperin pyysin ja mitä kotiimme ajattelin. Mutta mielestäni tuokin on oikein kiva! Ja itseasiassa kannellinen on vielä parempi, sillä lehdet saa tarvittaessa piiloon. Vaalean sävyinen puu on alkanut muutenkin miellytää silmääni viime aikoina. Mielestäni se on hurjan kaunis yhdistelmä juuri valkoisen kaverina. 

Aamupäivä olisi pitänyt pyhittää koulujutuille, mutta ajatus ei ole oikein pysynyt millään "kasassa". Suosiolla ajattelin tehdä tarvittavat jutut illalla, töiden jälkeen. Nyt olisikin vuorossa töihin lähtöä! Mitenköhän siellä menee, meillä kun oli lomaa koko viime viikko. Voi olla, että moni on vielä aika lomatunnelmissa.

4/06/2014

In the end, what matters the most is LOVE



Rakkaus. Se on se kaikista tärkein asia, ainakin minulle. Tämä viikonloppu on palauttanut omat arvot jälleen järjestykseen. Välillä arjen kiireessä ne saattaa unohtua, mutta mikä oikeasti onkaan tärkeämpää kuin läheiset ihmiset ja rakkaus. Nautitaan siitä mitä meillä on ihan juuri nyt, juuri tällä hetkellä. Huomenna kaikki voi olla ihan toisin, koskaan ei voi tietää. Siitä sängyn vieressä muistutuksena rakkausaiheinen kortti. 

4/02/2014

Our new coffee table









Jep, me ostettiin meille uusi sohvapöytä! Hayn Tray tarjotinpöytä koossa 60x60 näytti kaupassa jotenkin liian isolta, mutta poikaystävän suostuttelun jälkeen lämpenin myös isommalle pöydälle. Ja onneksi hän suostutteli, nimittäin isompi malli on niin paljon parempi! Esille saa paljon enemmän ja nätimmin tavaraa, ja onhan isompi myös käytännöllisempi. Ja kun ylimääräistä tilaakin lattialla on, niin miksikäs ei. Tarvittaessa pöydät voi laittaa vierekkäin, mutta tällä hetkellä pienempi Tray on sohvan vieressä pienen sivupöydän roolissa. Jotenkin ehkä tuntuisi pienen sohvan edessä täyteen ahdatulta, jos pitäisimme niitä samaan aikaan vierekkäin. Haaveissa olisi ostaa uusi isompi sohva, mutta fakta on se, ettei nykyiseen kotiimme mahdu, eikä oikeastaan tunnu järkevältä ostaa enää pientä sohvaa. Muutto kun kuitenkin tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi. Mutta ainakin nyt olen todella tyytyväinen uuteen sohvapöytäämme! Ihana saada pientä päivitystä kotiin, näin kevätauringon paistaessa ikkunoista sisään. :)

4/01/2014

Tiistain tunnelmia

 Opiskelijana oleminen on joskus aika kivaa. Univelkaa on viime aikoina kertynyt aika paljon, joten tänä aamuna päätin suosiolla skipata koulun ja jäädä kotiin nukkumaan. Muutaman isomman kirjoitelman palautus on loppuviikosta, joten kotona ei ole tarkoitus vain olla, aikaiseksikin olisi muutama asia saatava tämän päivän aikana. Toistaiseksi olen tehnyt kaikkea muuta kuin to do -listallani on ylhäällä. :D Jostain pitäisi kaivaa se kadoksissa oleva motivaatio. Inhoa viimehetken kiirettä, joten jos sen haluan välttää, olisi suotavaa saada edes jotain tänään kirjoitettua. 

Hermoja on kiristellyt jo tässä alkuviikosta eräs toinenkin asia. Nimittäin ihanaihana putkiremontti, jota talossamme parhaillaan tehdään. Ei se niinkään enää ärsytä, että tasan seitsemältä joka aamu, myös lauantaisin, työmiehet valtaavat pihan ja poraus sekä kaivuu äänet alkavat, vaan autopaikan metsästys. Tällä hetkellä meillä on käytössä kaksi autoa ja niille iltamyöhään parkkipaikan etsiminen on välillä työn ja tuskan takana. Niin kuin eilen illalla. Molemmat olimme nälkäisiä ja pitkän työpäivän tehneitä ja parkkipaikkoja ei millään meinannut löytyä. Tuskaisen etsinnän jälkeen toinen autoista jätettiin sakkopaikalle (josta sakkoja yön aikana ei onneksi tullut ;) ja toinen hieman pidemmälle kodistamme. No, onneksi sentään löytyi, mutta hieman epätoivoista se kyllä oli!










Onneksi tänä aamuna olen nauttinut omasta ajasta ja rauhallisesta aamusta, joka on venähtänyt pitkälle päivään. Välillä tekee hyvää relata, minulle se tosin on välillä aika vaikeaa. Nyt hyökkään kirjoitelmani pariin kahvikupposen kera! Iltapäivällä ajattelin kipaista lenkillä ja illalla olisi tiedossa taas jäätanssi. Aikas kivaa. :)

Ihanaa tiistaita myös sinne!