8/26/2014

Kesän paras hankinta

 Kesäiseltä Italian matkalta tein todella kivoja ja hyödyllisiä löytöjä, mutta en viitsi niitä enää näin jälkikäteen  lähteä esittelemään sen kummemmin. Paitsi, että yksi hankinta ansaitsee mielestäni oman postauksen ja esittelyn.  

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt mustaa pientä laukkua, joka sopisi melkein mihin tilanteeseen vain ja minkälaisen asun kanssa tahansa. Mietin yhdessä vaiheessa muutaman Mulberryn laukun välillä, mutta jotenkin ne eivät tuntuneet kumpikaan omilta. Päätin odottaa kesäiseen Italian reissuumme, sillä tiesin, että jos jostain, niin Italiasta saattaisin uuden laukun löytää. Kannatti odottaa, sillä ihan matkamme lopussa olimme kaksi päivää Roomassa jossa pääosin vietimme aikamme shoppaillen, sillä lämpömittari kohosi molempina päivinä yli 40 asteen ja ainoa paikka missä ei ollut tukala olla, oli ilmastoidut myymälät. Olin nähnyt Pradalla kivoja laukkuja ja suuntasimmekin sinne ihan ensimmäisenä. Eipä kauaa tarvinnut kaupassa olla kun iskin silmäni kauniin yksinkertaiseen ja pieneen mustaan laukkuun.

 Tarpeeksi simppeli, pieni, mutta tärkeimmät asiat sisälleen mahduttava ja klassinen laukku, johon ei varmasti ihan heti kyllästy. Menee niin monen asun ja tilanteen kaverina, ettei ostopäätöstä ihan kauhean kauan tarvinnut miettiä. Ja vielä kun poikaystävänikin sanoi, että laukku on ihan minun näköinen ja todella käytännöllinen, niin sanoin myyjälle, että otan laukun ehdottomasti. Myyjä esitteli samaista laukkua kauniin roosan/puuterin sävyisenä, mutta pitaydyin mustan laukun tarpeessani, sillä vaaleampia laukkuja minulta kyllä löytyy ennestäänkin.





Olen käyttänyt laukkua jo nyt ihan hurjan paljon ja olen ollut siihen ihan mielettömän tyytyväinen. Tämä laukku kulkee varmasti mukanani ja pitkään!


Siispä ihan ehdottomasti kesän paras hankinta!

12 kommenttia:

  1. Vau! Upea! Kivan erilainen myös niistä "totutuista", joita koko ajan näkee - itse sorrun aina niihin...! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin kyllä tykkään tästä niin. :) Ja niin sitä minäkin ostohetkellä ajattelin, että kiva kun on hieman erilainen. :) Olen myös sellainen joka ostaa enemmän niitä totuttuja juttuja.

      Poista
  2. Siis aivan ihana! <3 Juuri tuollaisen voisin itsellenikin kuvitella - musta pikkulaukku minulta nimittäin puuttuu täysin. Saako tuosta muuten tuota hihnaa pois? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Emmi <3 Tarpeeksi yksinkertainen mun makuun. :) Joo hihnan saa pois/piiloon laukun sisälle, jolloin laukku toimii loistavasti clutchina. Itse en ole vielä niin laukkua käyttänyt, mutta varmasti tulee sellaisellekin tarvetta. :)

      Poista
  3. oii ihan sairaan ihana laukku :)
    ♥: http://leave-world.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Onpa kiva, ja kuten Ninnumaariakin sanoi, tuo on kivan erilainen eikä tuohon varmaan törmää joka toisella vastaantulijalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, siitä ehdottomasti itsekin pidän, ettei ehkä aivan kaikilla laukkua ole. :)

      Poista
  5. Kaunis ja yksinkertainen. Et varmasti heti kyllästy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja en kyllä usko, niin klassinen laukku, että menee monessa eri tilanteessa. :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)