8/19/2014

Sponttaani tauko ja paluu arkeen

Kesä oli ja meni. Ja blogikin jäi huomaamatta täysin paitsioon. Kirjoitteluun ei tuntunut löytyvän sopivaa aikaa ja muut jutut veivät täysin mennessään. Tänään kahvikupposen äärellä tuli fiilis jälleen kirjoittaa. Paljon on tapahtunut muutamassa kuukaudessa. Ja tässä teillekin palasia kesästä ja no, muustakin. :)





Lomaa ehdin viettää kesän aikana yhteensä melkein neljä viikkoa, mikä tuntui kyllä rankan vuoden jälkeen todelliselta luksukselta. Ehdin viettää kesäisiä päiviä Italian kuuman auringon alla, hytistä juhannuksena neljässä asteessa Lapin raikkaassa ilmassa, tehdä kesäisiä juttuja Helsingissä, viettää ensimmäistä kihlajaispäivää sekä omia 25-vuotis syntymäpäiviä ja nauttia läheisten rakkaasta seurasta. Myös putkiremontin kourissa oleva talomme on tuottanut todella paljon harmaita hiuksia ja siitä hermostuksissa etsimme ja löysimme meille uuden kodin! Kuukauden päästä pitäisi muuton olla jo ohi. Eli muuttopuuhia ja paikkailuja luvassa! Ja sisustusintoiluja varsinkin. Lisäksi tänään aloitin uudessa koulussa, joka myös varmasti piristää tulevaa syksyä.




Voisin sanoa, että kesäloma teki omalle mielelle niin hyvää ja oivalsinkin sen aikana monta tärkeää seikkaa. Viimeisen reilun viikon aikana olen jälleen saanut urheilusta kiinni, elämäni yhdestä tärkeimmästä asiasta, jolle ei kaiken sen kaaoksen ja kiireen kesken jäänyt ollenkaan viime talvena/keväänä aikaa. Ja sen kyllä huomasi! Nyt on onneksi jo paljon parempi suunta ja jaksan paljon paremmin kun käyn vähän (tai aika paljonkin) hikoilemassa. Energiaa on paljon paremmin ja hymy korvissa :) Olen ottanut tietoisesti aikaa ihan vain itselleni ja omalle hyvinvoinnille. Terveet elämäntavat ja ruoka on ollut itselleni aina tärkeitä, mutta nyt aikomukseni on panostaa niihin vielä entisestään. Helposti unohtaa elää juuri hetkessä ja löytää itsensä ajattelemasta "sitten huomenna" tai "ensi viikolla". Olen pyrkinyt joka päivä ajattelemaan positiivisia juttuja silloinkin kun joku asia harmittaa. Tehdä enemmän spontaaneja juttuja ja antaa tilanteen vain viedä. Turha stressaaminen vain on niin, no, turhaa. 

Jos tämä kirjoitusinto säilyy kirjoittelen varmasti enemmän juttuja urheilusta ja omista elämäntavoistani. Myös sisustus ja kotijuttuja tulee muuton myötä varmasti! :) Varsinkin kun tuleva koti on taas vähän isompi. Niin ja löytää minut ja kuvani myös instasta (@saraved), niinkuin monen muunkin näinä päivinä. Ihan vaan siltä varalta jos kirjoitustahti joskus hiljenee. ;)

Palataan!


4 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin kesälaitumilta! Ihania lomakuvia ja paljon onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! :) mitä koulua sä aloit käymään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, varsinkin sadepäivänä nämä lomakuvat piristävät kummasti. Vaihdoin vain toiseen yksikköön, mutta opiskelen edelleen samaa alaa. Käyn ammattikorkeakoulua ja tarkoituksena olisi valmistua jossain vaiheessa sosionomiksi. :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)