4/01/2014

Tiistain tunnelmia

 Opiskelijana oleminen on joskus aika kivaa. Univelkaa on viime aikoina kertynyt aika paljon, joten tänä aamuna päätin suosiolla skipata koulun ja jäädä kotiin nukkumaan. Muutaman isomman kirjoitelman palautus on loppuviikosta, joten kotona ei ole tarkoitus vain olla, aikaiseksikin olisi muutama asia saatava tämän päivän aikana. Toistaiseksi olen tehnyt kaikkea muuta kuin to do -listallani on ylhäällä. :D Jostain pitäisi kaivaa se kadoksissa oleva motivaatio. Inhoa viimehetken kiirettä, joten jos sen haluan välttää, olisi suotavaa saada edes jotain tänään kirjoitettua. 

Hermoja on kiristellyt jo tässä alkuviikosta eräs toinenkin asia. Nimittäin ihanaihana putkiremontti, jota talossamme parhaillaan tehdään. Ei se niinkään enää ärsytä, että tasan seitsemältä joka aamu, myös lauantaisin, työmiehet valtaavat pihan ja poraus sekä kaivuu äänet alkavat, vaan autopaikan metsästys. Tällä hetkellä meillä on käytössä kaksi autoa ja niille iltamyöhään parkkipaikan etsiminen on välillä työn ja tuskan takana. Niin kuin eilen illalla. Molemmat olimme nälkäisiä ja pitkän työpäivän tehneitä ja parkkipaikkoja ei millään meinannut löytyä. Tuskaisen etsinnän jälkeen toinen autoista jätettiin sakkopaikalle (josta sakkoja yön aikana ei onneksi tullut ;) ja toinen hieman pidemmälle kodistamme. No, onneksi sentään löytyi, mutta hieman epätoivoista se kyllä oli!










Onneksi tänä aamuna olen nauttinut omasta ajasta ja rauhallisesta aamusta, joka on venähtänyt pitkälle päivään. Välillä tekee hyvää relata, minulle se tosin on välillä aika vaikeaa. Nyt hyökkään kirjoitelmani pariin kahvikupposen kera! Iltapäivällä ajattelin kipaista lenkillä ja illalla olisi tiedossa taas jäätanssi. Aikas kivaa. :)

Ihanaa tiistaita myös sinne!

4 kommenttia:

  1. Voi autopaikan metsästys on kamalaa! Olen edelleen, yli kahden vuoden jälkeen äärettömän kiitollinen autohallipaikastani jonka sain. Korttelin kävely kotiin ei ole mikään ongelma kun auton saa halliin vietyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on siis aikaisemmin ollut autopaikka, mutta nyt se on remontin ajaksi otettu pois käytöstä. Autohalli olisi kyllä ihan täydellinen! :) Ihanaa, että teillä on sellainen olemassa, niin talvisin ei tarvitse hypätä kylmään autoon. Pieni kävely ei varmasti siinä tapauksessa haittaa lainkaan. :)

      Poista
  2. Voi miten kauniita kuvia! Oikein jäin hetkeksi ihastelemaan niistä huokuvaa rauhallisuutta ja kauneutta. Ihania! Ja paljon voimia opiskeluihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Elle-Marie, kiva kuulla, että pidit kuvistani ja että tunnelma välittyi myös sinne asti. :) Kiitos kovasti tsempeistä! <3

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)