Syntymäpäiväkakku ja ajatuksia vanhenemisesta

 Löysin koneen kuvien seasta kasan kuvia kesäkuisilta syntymäpäiviltäni, täytin siis silloin 25-vuotta. Ensin ajattelin, etten jaksaisi kovinkaan paljon syntymäpäiviäni juhlia, sillä olin lupautunut eräälle leirille töihin ja lähtö oli seuraavana aamuna. Ystäväni yllytti minua järjestämään pienimuotoiset juhlat ja kutsuinkin alle viikon varoitusajalla kavereita meille viettämään iltaa. Yllättävän moni (suurinosa) pääsi paikalle ja vietimmekin tosi kivan illan. Yleensä kun odotuksia ei ihan hirveästi ole, onnistuukin asiat silloin parhaiten, niin kävi näidenkin juhlien suhteen!

Syntymäpäivillä pitää tietysti olla kakku ja kerrankin oli taas syy leipoa. Ajatuksissani olin miettinyt jonkin kivan ja näyttävän kakun, mutta toteutusvaihessa suunnitelmani eivät näyttäneet menevän ihan putkeen. Kakkupohja ei kohonnutkaan tarpeeksi, joten jouduin hätäratkaisuksi leipomaan uuden osan, jonka laitoin päälliseksi. Kaupasta ei löytynyt kasvikermaa ja juoksimmekin kolmessa eri kaupassa etsimässä sitä. Lisäksi juhlapäivänä olin aamupäivän kaverin babyshowereissa, joten kakun tekemiseen ja juhlavalmisteluihin ei yllättäen ollutkaan niin paljoa aikaa kuin alunperin olin ehkä ajatellut. Pienimuotoinen katastrofi oli yhdessä vaiheessa meneillään keittiössä, mutta tilanne saatiin oikein hyvin hallintaan. Nyt jälkikäteen naurattaa koko homma.

Kuitenkin lopulta sain kuin sainkin pelastettua kakun ja siitä tuli ihan näyttävä ja ennen kaikkea todella hyvän makuinen. Kakussa on aina se huono puoli, ettei sitä voi etukäteen oikein koemaistaa. Mutta onneksi lopputulos oli mehevä ja maukas, joten voisin toistamiseenkin tehdä samalla kaavalla olevan kakun. Kakku on täysin maidoton ja soijaton ja pääosin se on tehty muuntaen maidottoman mutakakun ohjetta, väliin laitoin vain vaniljauutteella maustettua kasvikermaa ja tuoreita kokonaisia mansikoita. Päälle vain runsaasti marjoja ja muutama voikreemikoristus ja voilá.

Muistan kuinka 25-vuotias vielä hetki sitten tuntui niin "suurelta" iältä ja 22-vuotiaana mulla olikin ihan kauhea ikäkriisi. Tunsin silloin itseni jotenkin todella vanhaksi ja mietin usein, että apua olen niin vanha. Kipuilin asian kanssa ihan älyttömän paljon. Nyt tuntuu siltä, että olen vielä todella nuori, eikä tässä ole kauhea kiire yhtään mihinkään. Kai se ajatusmalli vaan muuttuu kokemusten ja tilanteiden myötä. Varmasti myös opintojen aloittaminen vaikutti tähän asiaan vaan positiivisella tavalla. Työelämään ei ole mulla sinänsä vielä kauheaa kiirettä. Tai nyt siis tarkoitan alani töitä, sillä töissä käyn nytkin. Työpaikassa, jossa viihdyn ja jossa voin vielä vain kehittyä paremmaksi. 

Eniten jossain vaiheessa ahdistusta tuotti se, ettei me oltu kumpikaan poikaystäväni kanssa edetty elämässämme eteenpäin. Monta vuotta meni niin, että elettiin ns. samanlaista arkea. Sama työpaikka, sama treeniaikataulu ja ihan sama arki. Tätä kesti useamman vuoden ajan. Mulla oli monta välivuotta, jotka kylläkin käytin tietoisestikin vain urheiluun, mutta silti se usein ahdisti. Lähipiiri porskutti eteenpäin, oli opiskelupaikkaa, uusia töitä, asuntosäästötiliä yms. Ystävät alkoivat valmistumaan ja menivät kihloihin ja puhuivat perheen perustamisesta ja häistä. Meille se kaikki ei ollut ollenkaan ajankohtaista. Moni kysyi, että no, oletko opiskelemassa? Tai vieläkö sä jaksat vaan urheilla? Se ärsytti ihan todella paljon, vaikka tiedän, ettei kukaan sitä ilkeyttään kysynyt. Osittain se kaikki ei vieläkään ole meille ajankohtaista, mutta siltikin eteenpäin ollaan menty. Nyt olen opiskelemassa ja niin on poikaystävänikin, hän on myös alan töissä vakituisessa työsuhteessa ja asuntoasioita ollaan jo suunniteltu. Omaa asuntoa emme kuitenkaan vielä hanki, vaan tähän elämäntilanteeseen käy vuokralla asuminen oikein hyvin. Häitä suunnitellaan, mutta niilläkään ei ole mikään kiire. Otetaan lungisti ja yritetään nauttia tästä ajasta täysillä.

Vaikka todella kliseiseltä tämä kuulostaakin, niin kaikella on tarkoituksensa. Me olemme edenneet alusta asti ihan omaa polkuamme (niin yhdessä kuin pariskuntana) ja todella erilaista mitä moni kaveriporukassamme tai tuttavapiirissämme. Jos totta puhutaan, niin olisin ihan hyvin voinut viettää ehkäpä yhden välivuoden lisää. Kuitenkin olen oikein tyytyväinen tähän tilanteeseen ja siihen, että asiat ovat edenneet omassa tahdissa. Ei tarvitse kulkea sitä samaa ja toivottua kaavaa, minkä meidän yhteiskunta ehkä osittain luo ja moni ihminen olettaa. Jokainen kulkee omaa matkaansa ja etenee siinä tahdissa kuin itsestään hyvältä tuntuu. Aina itse ei voi vaikuttaa asioiden kulkuun, mutta omaan suhtautumiseen voi kylläkin. Ja paljon. Ikäkriisiä ei siis vielä/enää ole, vaan olen tyytyväinen juuri tähän tilanteeseen. Nyt tarkoituksena on vain nauttia opiskeluajasta ja uuden oppimisesta, kehittyä työssä ja matkustella. Ihan hirveästi ei ole vielä mitään velvoitteita, joten onhan siitäkin otettava kaikki irti!