1/28/2014

Pala kurkussa

 Moni varmasti tietää sen tunteen kun kurkkua kuristaa ja tuntuu siltä kuin olisi iso pala kurkussa, mutta vaikka kuinka yrittää niellä, se ei vain millään meinaa lähteä pois? Minulla on ollut juurikin sellainen olo nyt eilisestä asti. Moni asia on pyörinyt mielessä ja ahdistus vain kasvaa. Olen vielä aikalailla sellainen ihminen, että pystyn omat jutut sulkemaan muilta ihmisiltä, niin ettei moni usein edes huomaa, että minulla saattaa olla jokin. Eilen ajattelin, että ihan sama. Hymyä ei ole pakko vääntää jos se ei luonnollisesti irtoa! Teki muuten hyvää, oivaltaa noinkin "pieni" juttu. :)
 Onneksi tänään iltapäivällä työharjoitteluni jälkeen, oli hetki aikaa olla ihan itsekseen ja nollata. Pieni oma hetki auttoi todella paljon. Ulkoilu auttaa tuulettamaan ajatuksia ja sitä ikävää tunnetta sekä ahdistavaa oloa pois. Usein vetäisen lenkkarit jalkaan ja käyn edes nopealla hölkällä. Paluumatkalla kipaisin lähikukkakauppaan ja ostin iloa hehkuvia keltaisia tulppaaneita kotiin. 

Iltapäivä on sujunut kuumaa marjamehua juoden ja verkkoluentoa kuunnellen. On ollut virkistävää uppoutua opiskelunmaailmaan ja kuunnella luennoitsijan puheita. Samalla lakkailin kynsiäni kirkkaan pinkillä lakalla ja tein muuta hyödyllistä. ;) Tämä viikko on kaikenkaikkiaan vähän rennompi ja hyvä niin. Taivoitteena on saada urheilusta oikein kunnolla kiinni. Pari lenkkiä ainakin ja kuntopiiriä! Lisäksi olisi verho-ostoksia luvassa ja sitä makuuhuoneen lampun hankintaa. Kivoja juttuja siis. :) Ja onhan sitä tänään illalla luvassa vielä jäätanssitreenit!



4 kommenttia:

  1. Toivotan sulle paljon voimia mikä ikinä asia tai asiat onkaan, jotka ahdistusta herättää :( tiedän todellakin tunteen, niin moni asia sen minussakin herättää kovin usein vieläpä… Nauti siitä että osaat nauttia pienistä asioistakin! Toivottavasti ne isommatkin solmut ratkeaa tavalla tai toisella. Virtuaalihalaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista tsempeistä NInnumaaria! Solmut aukeavat varmasti ajan kanssa, välillä väsyneenä nyt varsinkin, tuntuu rankemmalta. Mutta onneksi on niitä ihania pieniäkin iloja, jotka saa hymyn huulille. :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Oli ne asiat mitkä tahansa, jotka mietityttää, niin toivottavasti ne lutviutuu ja ahdistus lakkaa. Tiedän tunteen, samanlaisia on käyty täällä läpi kerran jos toisenkin. Toivottavasti kaikki selviää, mielellään parhain päin ja mahdollisimman nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset sinulle Dahlia! Toivotaan, että ahdistus lakkaa ja juuri niin kuin sanoit, mahdollisimman pian. Oikein ihanaa lauantaita sinne! :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)