6/28/2013

Yes, yes, yes

Hei vain ja oikein aurinkoista perjantaita!
Pitkään olen tässä miettinyt, että kerronko täällä blogissa erästä asiaa, olen päässäni käynyt pientä kamppailua tähän tapaan: kerronko, enpäs kerro, kerron, en kerro, no kerron!

Muutama postaus takaperin, sanoin, että sain kuusi ruusua poikaystävältäni erään ihanan hetken yhteydessä. Reilu pari viikkoa takaperin ihan yllättäin, silloin kun vähiten mitään osasin odottaa, pääsin kokemaan yhden ihanimmista hetkistä pitkiinpitkiin aikoihin, tai ehkäpä oikeastaan koskaan. <3 Vastasin erääseen hyvin tunnettuun kysymykseen kyllä! Arvaatteko mistä puhun?
 Koko tilanne meni hieman sumussa, sillä kun tajusin mitä oli tapahtumassa, kyyneleet vain valuivat onnesta ja pää ei pysynyt millään mukana. Haluan pitää tapahtuman kuitenkin yksityisenä, enkä siitä syystä halua kertoa oikein mitään yksityiskohtia, mutta halusin kuitenkin jakaa tämän täällä siitä syystä, että välillä saatan innostua haaveilemaan tulevista häistä ja hössöttää kauniiden asioiden parissa tai stressata pienistäkin jutuista. Vielä ei tosin ole mitään kiirettä, alustavia suunnitelmia olemme toki tehneet, mutta tarkkaa päivää ei ole valittu. Haluamme molemmat, että saadaan rauhassa suunnitella ja järjestää tulevia häitä, mutta kuitenkin niitä olisi kiva päästä juhlimaan kahden tai kolmen vuoden aikavälillä. 

Tässä on viime aikoina tapahtunut yhtä jos toista ja välillä ei meinaa pääkään pysyä kaikessa mukana. Mutta sen tiedän ainakin, että hymy on ollut erityisen herkässä! <3 Ja silloin ne muutoksetkin ovat varmasti olleet vain hyvästä.


Kuva lainattu


19 kommenttia:

  1. Mulle nousi hymy huulille tätä lukiessa!:) Onnea ihan mielettömästi!<3

    VastaaPoista
  2. Mulle nousi hymy huulille tätä lukiessa!:) Onnea ihan mielettömästi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa Elle-Marie! Kiitos paljon onnitteluista. <3

      Poista
  3. Eihän tuollaista asiaa voi salata:) Onnea oikein paljon<3

    VastaaPoista
  4. Voi ihanaa! :)) Paljon Onnea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ihan täpinöissä itsekin, kiitos Jenna <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Anniina myös sinulle! :)

      Poista
  6. Onneksi olkoon! Olen samaa mieltä siitä, että häitä on kiva suunnitella ja järjestellä rauhassa. :) Oma mieheni kosi huhtikuussa, ja häitä suunnittelemme loppuvuodelle 2015.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, paljon onnea Hanna myös sulle! :) Kyllä vain, niin on. Sukulaiset ovat tietysti jo kyselleet, etteikö jo ensi kesänä tanssittaisi häitä, mutta sehän tulisi aivan liian nopeasti! ;) Joten kiva ottaa rauhassa, ehtii suunnittelustakin nauttimaan enemmän. :)

      Poista
  7. Ihana kuulla, paljon onnea teille! :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! :)