9/06/2013

Opiskelun riemua

Nyt on kaksi viikkoa kulunut siitä kun aloitin jälleen opinnot. Muutamat välivuodet tekivät ihan hyvää, mutta intoa puhkuen menin takaisin koulunpenkille, en olisi välttämättä enää halunnut pitää yhtäkään välivuotta. ;) Uutta informaatiota on tullut ihan yliymmärryksen ja koulupäivien jälkeen olen ollut jo aivan naatti. Siitä vielä muutamana iltana on pitänyt suunnata töihin, joten aikataulu on ollut aika kiireinen. Silti voin sanoa, että uusi elämänvaihe on tuntunut oikein mukavalta. Vaikka olen ollut aika puhki, niin silti sisäisesti olen puhkunut enemmän energiaa kuin aikoihin. Eräs totesikin minulle, että näytän todella pirteältä! Vaikka siis itsestäni tuntui 8 tunnin koulupäivän ja lyhyiden yöunien jälkeen siltä, että näytän vain väsyneeltä ja nuhjuiselta. 

Se mitä odotin myös opinnoiltani on tietenkin uudet koulukaverit ja tuttavuudet. Oikein jännitti ensimmäisenä koulupäivänä kun tiesin, etten tuntisi yhtään ketään. En muista lähivuosilta yhtään samanlaista tilannetta. Se olikin itseasiassa aika virkistävää vaihtelua. :)
Nyt on moni tullut jo enemmän tutuksi ja kouluun on oikein kiva mennä. Itseasiassa hauska sattuma oli myös se, että eräs on jopa melkein naapurini emmekä aikaisemmin olleet törmänneet missään. 



Meillä olisi ollut muutaman päivän "leiri", mutta harmikseni en päässyt sinne osallistumaan. Sen ajan olenkin hyödyntänyt jo koulutehtävien tekemiseen ja niitä onkin tullut jo ihan kiitettävästi! Jotenkin en osannut ajatella, että jo heti näin aluksi tulisi niinkin paljon tehtäviä, tenttejä ja ryhmätöitä. Kalenterini onkin täyttynyt jo lähes täyteen seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Mutta olen päättänyt, että yritän vain mahdollisimman aikaisin saada esimerkiksi tehtäviä tehtyä, ettei järjetöntä kasaantumista pääsisi käymään, saa nähdä onnistunko. :) 

Eilisen päivän ja tämän aamun olenkin istunut koneen ääressä näpytellen, kahvia hörppien ja yrittäen tuottaa tekstiä enemmän kuin vuosiin! Ostin myös koulun kirjastosta mielenkiintoisen kirjan ihan vain omaksi ilokseni (poistohyllystä) jota olen myös ehtinyt jonkin verran selailemaan. Joten ainakin toistaiseksi hommat etenee ja viihdyn opintojeni parissa enemmän kuin hyvin! 

4 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea näin positiivisen pirteää tekstiä!
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että sun uusi arki on lähtenyt rullaamaan noin hyvin! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä vain! Hyvin on lähtenyt käyntiin, vaikkakin kiireiden vuoksi olenkin ollut aika puhki. Mukavaa viikkoa! :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)