9/03/2013

Kauniit kukat piristävät aina






Tänään oli jälleen superkiire koko päivän ajan! Koulusta juoksin suoraan osteopaatille hoitoon ja hieman pöhnäisissä fiiliksissä laahustin kauppaan ostamaan kukkia. Tarvitsin pienen piristysruiskeen kun tiesin, että ilta on vietettävä koulutehtävien parissa. Tarkoituksena oli käydä kukkakaupassa, mutta sinne päästyäni harmikseni huomasin sen menneen jo kiinni. Ei auttanut kuin turvautua lähikaupan kukkiin. Ostoskoriini päätyikin reilunkaupan ruusuja. Ajaa oikein hyvin asiansa ja ne toikin kaivattua lisä piristystä. Ilta on siis sujunut koulujuttujen parissa koneella näpytellen, myöhemmin illalla sain vielä hyvän ystäväni iltateelle. Oli ihana rupatella ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. 

Ystäväni muutti väliaikaisesti ihan meidän lähelle, joten olemme sopineet, että iltateet ovat oiva tapa nähdä jos muuten aikataulumme ei natsaa. Iltaisin kun harvemmin jaksaa enää lähteä kunnolla minnekään, mutta yhdessä nautittu iltatee maistuu aina!

Sellaista tänne, toivottavasti teidänkin viikkonne on lähtenyt mukavasti käyntiin. :) Ainiin! Minulla alkoi eilen ihan uusi työ, joten koulujuttujen lisäksi on muutakin uutta. Tällä hetkellä tuurailen uudessa työpaikassani aina silloin tällöin, mutta mikä tärkeintä, nautin työstä ihan älyttömän paljon! Eilen kotiin tullessani hypin innosta kun olin niin onnellinen ja iloinen työpäivän jälkeen. <3

4 kommenttia:

  1. Leikkokukat piristävät kyllä aina! :) Olohuoneessamme nököttävä Aalto-maljakko onkin ollut jo aivan liian kauan tyhjillään, joten täytyisi käydä itsekin hakemassa siihen kukkia! :) Tsemppiä uuteen työhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä piristää! :) Sitten ei muuta kuin kukkakaupoille. ;) Ainakin k-kaupoista löydän usein ihan hyviä kukkia jos oikeaa kukkakauppaa ei ole lähettyvillä. Kiitos Jenna! Uusi työ vaikuttaa ainakin näin aluksi ihan mahtavalta. :)

      Poista
  2. Kukat ovat kyllä niin kauniita, etenkin leikkokukat! Pitänee käydä katsomassa kukkakaupassa tarjontaa, johan tuo maljakko on nököttänyt niin kauan ilman kukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat ja niin pieni vaiva ostaa silloin tällöin kukkia, pitäisikin siis useammin ilahduttaa itseä niillä. :) Kannattaa ehdottomasti, nyt syksyn tullen kukkakaupoissa on taas vähän erilaista tarjontaa, ihanaa vaihtelua kesäkukille! :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)