8/04/2013

Työasua




Hei vain ja hyvää huomenta! Toivottavasti viikonloppunne on sujunut mukavissa merkeissä. Itse olen ollut hieman kiireinen koko viikonlopun, eikä tahti tunnu hidastuvan vielä tänäänkään. Onneksi on vielä kesä ja ihanat ilmat, niistä saa niin paljon energiaa!

Vaihtelua matkapostauksien joukkoon, sillä tässä esittelyssä olisi eräs työasuni. Olen tällä hetkellä parissa eri paikassa töissä. Toisessa paikassa pukeutuminen on täysin omalla vastuulla, mutta missään farkuissa sinne ei voi mennä. Lämmin päivä kun oli, puin päälleni valkoisen mekon sekä vyötärölle vielä mustan vyön tuomaan hieman ryhtiä. Mekossa on ihana rusetti selässä, kiva yksityiskohta kun mekko on muuten todella simppeli valkoinen kotelomekko. Se on vuoden vanha ja olen ostanut sen Zarasta. Vyön ostin matkalta ja se on Gantin. Tiesin, että vaikka ulkona saattaa olla lämmin, töissä ilmastoinnin takia ei, joten puin päälleni vielä ihan uuden, matkalta myöskin ostetun Zaran keltaisen bleiserin. Se toikin koko asuun kaivattua kesäfiilistä ja toimi mielestäni asun kanssa oikein mukavasti.
Vai mitäs mieltä olette? :)

Tässä asussa käväisin myös eräillä synttäreillä töiden jälkeen kun laiskuus iski, enkä mitenkään jaksanut käydä kodin kautta. Mutta meni se oikein mukavasti siellä synttäreilläkin!

8 kommenttia:

  1. Kaunis asu - ja kauniisti laitetut hiukset. Ja tuo koneellinen ilmastointi on sekä siunaus että kirous - muistan eräänkin kesän, jolloin hansikkaat kädessä tehtiin töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilmastointi on kyllä kaksipiippuinenjuttu. Heh, viime vuonna en voinut töissä kuvitellakaan olevani ilman bleiseriä, mutta nyt on sentään hieman parempi, sillä ilmastointi ei jäädytä koko paikkaa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Tuo on sellainen mekko, että jos juhliin ei ole muuta päälle laitettavaa, niin useimmiten päädyn juurikin tuohon mekkoon. :)

      Poista
  3. Oikein kaunis kokonaisuus! Vallan mainiosti kesään sopiva ja tykkään nutturastakin, näyttää niin kauniilta.

    Ah ilmastointi. Joo. Meillä poti touko-kesäkuun vaihteessa töissä yksi jos toinenkin ilmastointilenssua kun ei ihan ymmärretty, että sen lenssun voi saada töissäkin istumalla sisällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos jälleen kivasta kommentista! :) Olen pitänyt nutturaa yllättävän paljon, vaikka tykkään pitää hiuksia aukikin. Työpäivän aikana kun hiukset mulla melkein joka kerta liimautuu pitkin kasvoja niin pidän niitä sitten mielummin kiinni. :)
      Voihan vitsit! Joo kyllähän ilmastointi varmasti voi aiheuttaa tuollaistakin, harvemmin sitä osaa heti siihen kyllä yhdistää. Mutta tosiaan, se tuppaa välillä puhaltaa niin kylmää ilmaa, että! Eli en kyllä yhtään ihmettele. :D

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)