8/21/2013

Back to school




Niin se vain on, nyt on minunkin aika vihdoin palata takaisin koulun penkille! Muutama vuosi on vierähtänyt edellisistä opinnoistani ja nyt on aika jälleen aloittaa opiskelut. Täällä kirjoittelee erittäin innokas, motivoitunut ja tiedonjanoinen tuleva opiskelija. Niin kuin kalenterista näkee, alkaa kouluni vasta ensi viikolla, mutta mitä lähemmäksi tuo päivämäärä tulee, sitä jännittyneempi alan olemaan. Välillä ajatus hieman hirvittää, mutta samalla se saa hymyn huulille ja iloisen mielen. Ehkäpä se johtuu juurikin siitä, että tiedän varmasti sen, että rutiinit muuttuvat ja työelämä saa hetkeksi jäädä kakkoseksi. Ajatus on todella virkistävä, sillä nyt en todellakaan tee sellaista työtä mitä oikeasti haluan tehdä opintojen jälkeen. 

Vielä olisi muutama hankinta tehtävä opiskelua silmällä pitäen, mutta ajattelin tehdän ne vasta ensi viikolla kun tiedän varmasti mitä tarvitsen tulevia opintoja varten. Nyt ainakin löytyy jo penaali, kyniä, vihko ja kalenteri. Niillä luulisi pärjäävän nyt ihan aluksi. Läppärikin löytyy, mutta se on enemmän poikaystäväni ja oman tietokoneen hankin ihan varmasti, jotta molempien opinnot sujuisivat helpommin. Niin ja löytyyhän minulta se tärkein eli "koulureppu"! Reppu se ei varsinaisesti ole, vaan Louis Vuittonin Artsy saa toimittaa koululaukun virkaa, niin paljon tavaraa sen sisälle mahtuu. :)

6 kommenttia:

  1. Hei mistä oot ton penaalin ostanu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut sen keväällä kun kävin Jenkeissä. Näin Stockalla tässä loppukesästä eri värisenä tuon saman penaalin, joten ehkäpä kannattaa katsastaa sieltä. :)

      Poista
  2. Iloa opintoihin! Itsekin haaveilen pääsystä opin tielle, mutta se vaatii aika paljon järjestelyjä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ansku! :) Toivottavasti pääset vielä opiskelun pariin, se on kyllä kivaa vaihtelua työelämään.

      Poista
  3. Kääk miten ihana penaali! Olin juuri tulossa kysymään, mistä olet sen hankkinut, mutta olitkin jo vastannut tuossa ylempänä. Kävin jo jokin aika sitten Stockalla kyselemässä MK:n penaaleja, eipä ollut:/ Mistähän muualta näitä saisi, tahtoooo!:D

    Tsemppiä koulun alkuun, täälläkin jo odotellaan jännittyneenä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se oli kyllä mitä mahtavin löytö ja hintakaan Amerikan puolella ei ollut lainkaan paha! :) Se onkin toiminut pienenä motivaationa istua kirjastossa pänttäämässä pääsykokeisiin. Kaunis penaali oli aina kiva kaivaa esille. :) Voi harmi, siellä Stockalla niitä kyllä näin, mutta ovat sitten tainneet kaikki mennä. Kannattaa käydä kyselemässä jos niitä tulisi lisää! Myös netistä niitä saattaisi löytyä. ;)
      Kiitos ja tsempit myös sinne! Koulun alku on ainakin vaikuttanut todella kivalta, toivottavasti sinäkin viihdyt. :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)