4/22/2013

Takaisin urheilun pariin



Energistä uutta viikkoa kaikille!

Täällä ollaan pienen tauon jälkeen herätelty kroppaa treenaukseen ja näin ensimmäisen kerran jälkeen voin sanoa, että hieman tahmealta tuntui. Taukoa tuli pidettyä noin pari viikkoa, se on minulle aika paljon. Normaalisti liikun n. 5 kertaa viikossa. Tauko tekee välillä ihan tosi hyvää, mutta paluu on aina aika ikävää. Uskon silti, että seuraava treeni sujuu jo sitten paljon paremmin! 
Paluuta treenaukseen siivitti uudet Niken fitnesshousuni. Ovat todella mukavat päällä, näiden kanssa on hyvä treenata! Käytän pääosin Casallin sekä StayInPlacen urheilutoppeja, niiltä olen löytänyt itselleni parhaimmat mallit. Treenitoppeja löytyy kaapistani monelta eri merkiltä. Kuvassa oleva on Reebokin
Hankintalistallani treenikamojen suhteen on vielä uudet lenkkarit. Vanhat ovat jo melkein vuoden vanhat. Vaihdan lenkkareita yleensä vuoden välein, jotta vaimennukset yms. olisivat vielä jotenkin kunnossa. Kesäisin lenkkikausi on mukava aloittaa uusien kenkien kanssa! Nyt on saatavilla vaikka miten herkullisissa väreissä olevia lenkkareita, joten pieni lisäpiristys lenkkipolulla on taattu. 

Minulle urheilu on todella iso osa elämääni. Siitä on oikeastaan tullut elämäntapa. Urheilun parissa tulee niitä pieniä ja suuria onnistumisia, niistä saa lisäbuustia arjen muihinkin asoihin. Lisäksi treenauksen lomassa pystyn purkamaan stressiä sekä muitakin höyryjä. Hyvän treenin jälkeen on usein sellainen "voittajafiilis", vaikka miten kliseiseltä se kuulostaakin. Olen myös aika kilpailuhenkinen, joten urheilun parissa saan sitäkin piirrettä ruokittua mukavasti. :) Voinkin lämpimästi suositella urheilemista kaikille. Sen ei todellakaan tarvitse täyttää jokaista iltaa viikossa, mutta pienikin treeni on vain hyvästä. Nyt onkin oikein loistava aika aloittaa vaikka lenkkeily juoksemisen tai kävelyn muodossa kun kadut ovat vihdoinkin kuivat ja oikein kutsuvat lenkkeilijöitä luokseen! 

2 kommenttia:

  1. Äääh mä haluan kans uusia reenivaatteita!! Ja just jotain pirteän värisiä, keltaset salikengät ei olis huonot :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treenikamat on mulle kyllä kans sellainen eräänlainen motivaationlähde. Kivojen kamojen kanssa on mukava treenata. :) Oii keltaiset salikengät kuulostaa kyllä todella hyvältä!

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)