3/24/2013

Muutama ihanuus

 Ajattelin esitellä muutaman arkikoruni. Ensinnäkin, en ole mikään korujen suurkäyttäjä. Koruja olen alkanut käyttämään vasta nyt viimeisen muutaman vuoden aikana. Ihan niin kuin vaatteissakin, koruissa suosin myös todella klassista ja yksinkertaista linjaa. Hopea on koruissa suosikkini ja kultaisia yksilöitä korulaatikosta ei tällä hetkellä löydy lainkaan.


Poikaystävä muisti minua muutama vuosi sitten kauniilla Tiffanyn riipuksella. Tämä koru löytyy kaulastani todella usein. 


Hopeinen rannnerengas on käsintehty ja sain sen ylioppilaspäivänä lahjaksi. Tämäkin koristaa rannettani melkein päivittäin.


Valkokultaiset timanteilla koristellut korvakorut ovat korvakoruista lempparini.


Hopeinen dpn-rannekoru on myös eräs suosikkini, muttei enää ihan niin suuressa käytössä kuin joskus aikaisemmin. Nätti koru se on silti.



Jokapäiväisessä käytössä olevat Nomination-rannekorut. Sain kaikki nuo kolme rannekorua myös lakkiaispäivänä, olivat suurinta huutoa silloin. Vaikka korujen villitys on laantunut todella paljon, on näillä koruilla paljon tunnearvoa ja siksi tykkään niitä käyttää. Jokaisella palalla on jokin merkitys ja niitä on kiva aina välillä katsella kesken päivän. Mielestäni ne näyttävät kivalta noin yhdesssä.

Korvakoruihin toivoisin hieman täydennystä ja ajattelinkin tulevalta matkaltani katsastaa Marc Jacobsin valikoimaa niiden osalta. Myöskin uusi kello olisi todella tarpeen, vanha kun on mennyt rikki ja olisi muutenkin päivityksen tarpeessa. ;) Jacobsilla olisi muutama todella ihana ja erittäin potentiaalinen yksilö, joten toivottavasti matkalla tärppää myös kellometsästys!

6 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita koruja sulla on! Tiffanyn korut on niin upeita aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiffanylla on kyllä mielettömän nättejä koruja, voikun niitä olisi vähän helpommin saatavilla. :)

      Poista
  2. Kauniita koruja! ja super upea tuo Tiffanyn koru! :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! :)