3/13/2013

Kevätsuosikkeja omasta kaapista







Aurinko on alkanut näyttäytyä yhä useammin ja mieli on selvästi kääntynyt jo kohti tulevaa kevättä. Sää on vielä turhan kirpakka kevätpukeutumiselle, mutta ihanan valon ja auringon innoittamana keräsin muutaman viime kevään ja kesän vaatesuosikin.   
Zaran vaaleat housut olivat viime kevään hankintoja. Pidin niistä todella paljon ja housuja tulikin käytettyä ahkerasti niin keväällä kuin kesälläkin. Myöskin Zarasta hankittu pitsitoppi oli ehdoton suosikkini ja luulenpa, että se tulee näkymään päälläni myös nyt tulevana kesänä. Helppo yhdistää niin housujen, shortsien ja hameiden seuraksi. 
Louis Vuittonin ihana huivi on ehdoton lemppari! Sopii loistavasti kaiken kanssa ja olenkin käyttänyt sitä todella paljon. Vaaleanbeige on kaunis ja helposti yhdisteltävissä asun kuin asun kanssa. Käytön jäljet ovat alkaneet näkyä, mutta huivi on silti vieläkin hyvässä kunnossa. Olen sitä mieltä, että käytönjäljet saavatkin hieman näkyä. En liiaksi varjele vaatteita tai laukkuja, sillä käyttöönhän ne on tarkoitettu. :) Louis Vuittonin Eva on jo kolmisen vuotta vanha, mutta edelleen kovassa käytössä. Keväisin ja kesäisin tykkään erityisesti käyttää pienempiä laukkuja ja Eva on niistä ehdoton lempilaukku. Mahtuu kaikki tarvittava ja on muunneltavissa moneen menoon. Loistava esimerkiksi kaupunkikierrokselle!
 

8 kommenttia:

  1. Kivoja kevätsuosikkeja! :) Noista saa varmasti ihanan asun aikaiseksi keväälle, kunhan aurinko alkaa vaan lämmittämään hieman enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä vain, raikkaita ja hempeitä asukokonaisuuksia jo kovasti odotellessa. Toivotaan, että sää pikkuhiljaa jo lämpenisi. :)

      Poista
  2. Oi ihanan hempeitä kevätsuosikkeja! Niin kauniita. Tänään iltapäivällä ainakin täällä helottanut aurinko antoi jo vähän toivoa lisää kevään tulosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia! Niin täälläkin ja sama sää vaan jatkuu tänään. :) Ehkäpä se kevät sieltä vielä tulee! Ballerinakelejä jo tosi paljon odottelen. :)

      Poista
  3. Voi, tuo Eva näyttää ihanalta Monogrammina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidän tuosta Monogram-kuosista, vaikka onhan Damierkin aikas ihana. :)

      Poista
  4. Kauniita ja tyylikkäitä kuvia/vaatteita! :) Löysin blogisi just...joten jatkan lukemista :)

    Mulla myös.... www.bydidem.blogspot.ch

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kiva kun eksyit blogiini. :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! :)